JOE BONAMASSA – Tales Of Time
(J&R Adventures JRA93976, CD + DVD)
Joe Bonamassan jäähallikeikan verrokiksi on hyvä ottaa herran viimeisin livetallenne, joka jos oikein muistan, on järjestyksessään 18. konserttijulkaisu. Yleensä Bonamassan livealbumit on nimetty keikkapaikan mukaan, mutta tällä kertaa tehdään se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Viime syksynä Red Rocks Amphitheaterissa Coloradossa taltioitu keikka on “Time Clocks” -levyn kiertueelta ja suurin osa materiaalista on juuri ko. pitkäsoitolta. Ainoat poikkeukset ovat ”Redemption” -albumin kappaleet Evil Mama sekä Just ’Cos You Can Don’t Mean You Should. Ymmärrettävää kyllä pääpaino on viimeisessä studiolevyssä ja olisi ollut turha tehdä best of -livejulkaisua, mutta vähän rohkeammin olisi voinut kappaleet valita. Itse olisin laittanut mukaan jotain extraa, esimerkiksi jonkun räväkän lainakappaleen. DVD ja Blu Ray sisältävät onneksi muutaman lisäraidan.
Studioversioina aavistuksen painostavat Loyal Kind ja The Heart That Never Waits toimivat nyt paremmin. Koska äänimaailma on maltillinen ja volyymiin voi kotioloissa vaikuttaa, pääsevät sellaisten hitaiden kappaleiden, kuten Mind’s Eye, Time Clocks sekä Mountain Time, nyanssit hyvin esille. Viimeksi mainittu onkin todellinen tunnelataus ja ehkä kenties mahdollisesti paras kuulemani versio aiheesta. Mukavan lisämausteen antaa myös Bonamassan parissa kappaleessa käyttämä Theremin, etenkin kun sen käytöllä ei mässäillä. Gary Mooren Midnight Blues on aina yhtä miellyttävää kuunneltavaa, siitäkin huolimatta, että siitä muutama liveveto entuudestaan on. Myös bonuksena olevat Dust Bowl ja Ballad Of John Henry ovat hyviä. Mielestäni kumpi tahansa olisi kelvannut korvaamaan turhan raskassointisen Evil Maman CD- ja vinyyliversioissa.
Bändi on muuten sama kuin Helsingissä, mutta kolmannella taustalaulajalla Mahalia Barnesilla varustettuna. Kaikki ovat hyvässä vedossa, etenkin Reese Wynans, jonka panos Jäähallissa jäi sattuneesta syystä vähän vaisuksi. Bonamassa on odotetun mukainen ja hänestä pursuaa esiintymisen ilo. Kitaraa vaihdetaan useasti, melkein joka kappaleeseen. Koska hän omistaa yhden laajimmista kitarakokoelmista, niin pitäähän niitä esitellä. Soundit ovat kohdallaan ja kitarat hyvin balanssissa, joskin parissa kohtaa Josh Smith soittimineen jää vähän alle, ei kuitenkaan pahasti. Rummut ovat napakat, mutta eivät läheskään niin päällekäyvät tai hallitsevat kuten Jäähallissa saimme todistaa. Taustakuoro ei hyökkää liidilaulun päälle ja kitarasoolojen aikana kuulee muutakin kuin kitaraa. Tämä kuulostaa siltä, millainen Helsingin keikan olisi pitänyt olla, tästä ihan oikeasti nauttii.
DVD:llä leikkaukset ovat kiitettävän maltillisia ja actionpaikat sisältyvät tallenteelle lähes kokonaan. Positiivista on, ettei yleisöä näytetä liiaksi. “Muutama” kuvakulma takavasemmalta/yläilmoista tai rumpalin takalistosta olisi voinut olla vähemmän, mutta menettelee se näinkin. Kuvallisia versioita ei saa ilman CD-levyä, sääli sinänsä, sillä ainakin minulle DVD on se, jonka pariin useimmin tulen palaamaan. Te, jotka ette jäähallissa olleet, niin ostamalla tämän saatte paljon miellyttävämmän kuuntelukokemuksen.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
